Kuuntelen Barcelonaa. Ensimmäistä kertaa kuulin kappaleen It's About Time katsoessani The Hills- ohjelmaa lapsuudenkodissani. Nyyh, nyt en näe hillsin uusia jaksoja, koska minulla ei ole plustv- korttia digiboksissani. Välimusiikin aikana alareunassa saattoi lukea kappale ja esittäjä. Kun kuulin tämän kappaleen, otin esiin kynän ja paperia ja kirjoitin äkkiä tiedot ylös. Aika hyvä juttu päästä suositun ohjelman taustamusiikiksi, koska mitä minä nyt olen seuraillut youtub:sta kommentteja, niin tämä bändi ei ole vielä kauheasti esillä. Mutta pitäisi olla, koska heidän musiikki kuulostaa tosi hyvältä! Brian Fennell(laulaja ja kosketinsoittaja) kuulostaa ihanalta ja kappaleet ovat ihanan rauhallisia, ainakin Come Back When You Can olisi ihana slovari.

 Its's About Time kertoo mielestäni tytön ja pojan erosta. He molemmat haluaisivat olla yhdessä, mutta eivät pysty koska ovat liian "sekaisin" elämästä. Molempien täytyy haluta ottaa vastuu elämästään. Olen kahuean huono tulkitsemaan runoja ja kappaleita! Meniköhän tämänkin ihan metsään? No, ei sen niin väliä ymmärtääkö kappaletta täysin. Yleensä sitä sanomaa ei tule mietittyä liiaksi, vaan laulajan äänenpainoja, kertosäettä yms. Viime päivinä olen kyllä miettinyt Irinan Näe minut tässä kappaletta. Ensinnäkin se pyörii päässäni aamusta iltaan ja on melkein pakko hyräillä sitä töihin ajaessa. Naisen epätoivosta tulla kuulluksi. Kertooko se siitä?

 Takaisin ensimmäiseen kappaleeseen. Eihän tuo kappale mitenkään suoraan kerro elämästäni, otin sen vaan vähän kuin alustukseksi tähän, mutta otsikon lause kertoo. Tajusin, että annan itsestäni hyvin vähän muille ihmisille. On hyvin vaikeaa päästää ketään oikeasti lähelle minua. Pelottaa ja ahdistaa, jos joku tietää minusta liikaa. Olen kuitenkin vanhemmiten oppinut pääsemään eroon tästä pelosta, koska se on totta mitä sanotaan siitä, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. Vielä tässä elämänvaiheessa en kuitenkaan halua antaa liikaa. Se minun kuitenkin pitäisi opetella, että antaisin itsestäni enemmän läheisimmille ihmisilleni, kuten äidille. Olen välillä ihan kauhea häntä kohtaan. Olen kuin riivattu välillä hänen seurassaan: voin raivota, itkeä ja paiskoa tavaroita ilman, että hän kuitenkaan lähtee pois. Se onkin kai parasta perheissä. Isä sen sijaan on monesti sanonut, että hän odottaa sitä päivää kun minä kasvan aikuiseksi. Tarkoittaen kai, että kun osaan käyttäytyä hänen haluamallaan tavalla. Isä ei ole pitkään aikaan ymmärtänyt minua, enkä minä häntä. En jaksa enää yrittää hänen suhteensa. Täytyy kai siis vaan yrittää pitää välit kunnossa äitiin.

 Keveämpiin aiheisiin. Voi luoja miten söpöä eläinpastaa ostin eilen! Löysin kuvioista norsun, leijonan, kirahvin ja kilpikonnan. Ihania!



 Oli ihan pakko ottaa kuva. Kuvani ovat hyvin järkeviä ja hyvin tärkeitä, hyvin omaperäisiä ainakin..

 Ensi viikolla tapahtuu kivojakin asioita. Postissa pitäisi tulla useampikin paketti, mm. uusi hieno kännyni ja hm:n paketti. Kumpaakaan paketti en voi käyttää kauhean aktiivisesti, koska sen jälkeen kun Sweetie lopetti yhteydenpitonsa olen saanut lähinnä viestejä baareista, jotka houkuttelevat minua asiakkaakseen, ja H&M- paketissa on biletysvaatteita. En käy baareissa tässä kuussa, joten nekin saavat odottaa parempia aikoja.

 Voi ei! Satuin vilkaisemaan telkkaria juuri kun pieni vasikka teurastettiin! Kauheaa! Nyt itkettää. Siis ihan tekopyhää itkeä sen takia, että "minun ruokaani" tapetaan, mutta kun se sattuu aina sydämeen jos eläimille tehdään pahaa. Kun Eläinsairaala tuli neloselta itkin joka kerta kun katsoin sitä. Toivottavasti minun pikkuisilleni ei tapahtuisi mitään pahaa. Minun täytyisi viedä pupu leikattavaksi tässä kuussa. Kiva, jos olen siellä eläinlääkärissä ja sinne tuodaan joku todella sairas eläin- alan varmaan itkeä siinä itsekin. :( 

 Lisää ruokaa ja lisää telkkaa. Lisää Barcelonaa ja lisää pohtimista. Lisää munaa! (tämmöinen pieni juttu vaan, jota toivoisin.. :D )