Katson jälleen kerran lempileffaani. Voih, jos joku elokuva on ajankohtainen huolimatta siitä, minä vuonna sen katsoo, hirvittävän hauska ja päärooleissa on nappivalinnat, niin silloin voidaan puhua elokuvasta Some Like It Hot.

 Sugar(parempi kaimani elokuvasta, Marilyn Monroe) tutustuu Daphneen(Jack Lemmon) ja Josephineen(Tony Curtis) junan vessassa. Hän vannottaa näitä olemaan  kertomatta piilojuomisestaan, tyttöyhtyeen sääntöihin kuului ehdoton raittius. Sitten hän sanoo hienosti, miten hän ei ole juoppo. Hän pystyisi lopettamaan, jos tahtoisi- hän ei vaan tahdo. Sitten tuo otsikko: "Saan aina tikkarin varsipään."

 Itse olen tottunut jo puolitoista vuotta siihen, että valitsen "tikkarin varsipään". Uskon, että jokainen makaa niinkuin petaa. Meneekö se sanonta noin? Että jokainen tekee omanlaisensa elämänsä. Sillä mitä muualla maailmassa tapahtuu ei ole loppujen lopuksi suurta merkitystä, vain sillä miten siihen ihminen suhtautuu. Hienoja ajatuksia, mutta niin vaikeita toteuttaa. Varsinkin, jos on tottunut jo ajattelemaan omaa surkeuttaan. On niin helppoa sääliä itseään, minä tiedän sen. Uusi vuosi pistää minut kuitenkin joka vuosi hetkellisesti uudistamaan itseäni. Niin tänäkin vuonna.

  En tiedä. Kun tänään heräsin, tunsin toki päänsärkyä, mutta myös tyytyväisyyttä. Oli ihanaa ajatella, että nyt on taas uusi vuosi. Uusi alku, uudet kujeet, tyhjä paperi, uusi ikkuna avautuu jne. Olen päättänyt, että pidän itseäni parempaa huolta. Tämä ei tarkoita himourheilua, karkkilakkoa, uuden harrastuksen aloittamista, vaan..

 Pistän tässä välissä lettupannun "tulelle" ja kokoan ajatuksia.

 "Pakko" paistaa tuo paripäiväisen lettutaikinan lopuska ettei se jää happanemaan jääkaappiin. Hyi helevetti kun löysin eräs päivä jääkaapin vihanneslaatikosta kaksi kokonaista kurkkua- puoliksi mädäntyneenä. Nostin toisen kurkun muovikääreessään pois kaapista(muovi oli ainoa kurkun koossa pitäjä) ja mieleeni muistui pari tyyppiä, joilla oli vaikeuksia saada "kurkkunsa" pitämään muotonsa. Hyih, ehkä tästä syystä kurkut jäivät syömättä. Yritän kuitenkin nyt pitää paremmin huolta siitä etten vahingossa kasvattaisi homepesää tuolla kylmiössä.

 Ajatukset koottu! Haluan pitää itsetäni enemmän ihmisenä. Haluan, että arvostan itseäni enemmän. Haluan, että voin tehdä asiat miten itse tahdon enkä ajattele, mitä muut ajattelevat. En halua mennä helpoimman kautta, mutta haluan kuitenkin olla stressaamatta ja olematta liian ankara itselleni. Moni läheiseni varmaan ajattelee, että otan jo nyt elämän helposti ja pidän sitä lasten leikkinä, mutta ei se mene niin. Ja tässä näkee, että heti taas ajattelin mitä muut ajattelevat minusta! Hah, ensimmäiseksi pitää siis yrittää uudelleenohjelmoida nämä aivot. Helppoa kuin pyörällä ajaminen!

 No, hieman kepeämpiin aiheisiin. Uusi vuosi vaihtui eilen ihan kivoissa merkeissä. Ensin V tuli siis minun luokseni, yllättäen tuntia aikaisemmin, mitä olimme sopineet. Sitten söimme herkkuja ja katsoimme Pokka pitää ohjelmaa, Ville Vallaton- leffan ja jotain tylsää sisustusohjelmaa. Hyvin riehakasta menoa siis! Joskus puoli 11 aikoihin suuntasimme keskustaan ja olimme ensimmäisessä baarissa keskiyöhön asti kunnes kävimme katsomassa ilotulituksen ja otimme uuden vuoden vastaan. Dig-projekti meni jäihin eikä meistä kummallakaan ollut keskiyön ihastusta, vaan päädyimme halaamaan toisiamme ja ottamaan huikat V:n taas kerran tekemästä piilopullosta. Ilotulitus oli kuitenkin nätti ja katsoimme sitä toisen baarin edestä jonkun aikaa ennen kuin menimme sisään. Olimme valmistautuneita näyttämään henkkareita, mutta tuttu poke tunnistu meidä ja sanoi: "Joo, ei teidän tarttee näyttää, sisälle vaan!". Hauskaa ja ärsyttävää samalla kertaa! 1. Olemme käyneet tässä baarissa liian monta kertaa 2. Tämä kaupunkin on liian pieni 3. Näytimmekö sittenkin niin vanhoilta? Yhyy, minua ottaa itsetunnosta joka kerta kun papereitani ei kysytä. Olenko niin vanhan näköinen?

 Pääsimme sisään kuumaan baariin ja kerrankin, kiitos luoja, baarissa oli enemmän miehiä kuin naisia! Ah, olimme onnessamme! Olimme myös niin varmoja viehätysvoimastamme, että päätimme kiivetä ykköshilebilevesirajahameiden rakastamalle tankokorokkeelle. Huomasin, että rakastan tätä koroketta ja sitä tankoa. Mikä siinä on, että jos naiselle antaa tangon, siihen on pakko nojautua ja tanssia muka seksikkäästi? :D Voi voi, nolasimme siis täysin itsemme, mutta sieltä korkealta myös näimme paikan parhaimman näköiset pikku pojat. Itse huomasin pian paikalle olleen kissa-allergikkoni. Hmm.. hiton allergia! Olisin voinut ottaa hänet muuten taas luokseni, mutta en halua muurauttaa kenenkään silmiä umpeen tahallani. Poikia oli paljon, olisimme saaneet heistä kenet tahansa, mutta kumpikaan meistä ei tahtonut. En tiedä mistä se johtuu, mutta moneen moneen kuukauteen en ole ollut kiinnostunut kestään! Olisi ihanaa olla ihastunut, mutta en  anna mahdollisuutta kenellekään pojalle lähestyä minua. Miksi minun pitää olla tälläinen varautunut koko ajan? Tässä myös työnsarkaa. Toinen positiivinen asia oli se, että oli ihan tajuttoman ihanaa tanssia! Hyviä biisejä tuli toinen toisensa perään ja olin ihan huumaantunut. Baarissa on niin ihanaa tanssia!

 Mmm... Mutta nyt taas väsyttää niin paljon. Taidan käydä pikaisesti suihkussa, puen päälleni uuden pyjamani ja makailen sängyssä koko illan.

 

 Ainiin, olen tehnyt jo pari uudistusta. Teiun lupauksen, että en käy tässä kuussa baarissa. Voin siis juoda, jos siltä tuntuu(parin kaverin synttärit tässä kuussa), mutta baareille sanon nou nou. Lisäksi haluan aloittaa sellaisen vuoden kestävän valokuvausprojektin, että otan itsestäni kuvan joka päivä samassa paikassa. Sitten näkee vuoden päästä miten olen muuttunut. Toivottavasti olen vuoden päästä yhtä vanhan näköinen kuin nyt, en vanhemman! :D Ja perustan myös säästötilin. Olen jo monta vuotta(3 vuotta) haaveillut omasta koirasta, mutta koska vieläkään aika ei ole oikea koiraa varten, ajattelin säästää rahaa pari vuotta ja katsoa sitten saanko tehtyä haaveistani totta.

 

 Sugar