Eihän ne treffit menneet ihan putkeen. Tai menivät silleen, jos vain olisin ollut kiinnostunut hänestä. Eih, kai olen jotenkin niin vaatelias ihminen, mutta minua häiritsi se että hän oli erinäköinen mitä muistelin. Siis tietenkin tämä oli ainut asia. Lisäksi hän oli aika hiljainen, ehkä ujo, hänen äänensä ei hivellyt korvaani. Naurettavaa ehkä, mutta ääni on jotenkin todella tärkeä minulle. Haluan, että toisen ihmisen ääni on miellyttävän kuuloinen. Noh, lisäksi jotenkin puuttui "se jokin" ja olen jo nyt tajunnut, että en tyydy puolinaiseen. Se olisi varsinkin sitä toista kohtaa epäreilua. Silti en ole saanut aikaiseksi torjuttua häntä. Olisi jo eilen pitänyt lähettää hänelle tekstiviesti, että jotain näin: "Hei! Olit tosi kiva, mutta minusta meidän ei pitäisi enää nähdä." Ehkä vähän varovaisemmin! :D

 Tänään hän oli kuitenkin ehdottanut Facebook-kaveruutta ja minä hyväksyin hänet kaverikseni. Noh, hän ei ole kuitenkaan kirjoitellut minulle mitään siellä- vielä.

 Harmittaa, että sen unelmamiehen kanssa ei sitten onnistunutkaan. Hassua, miten hänen kanssaan olisin ollut valmis seurustelemaan- heti! Mutta tämän tapauksen kanssa harkitsen ja harkitsen, punnitsen vaihtoehtoja(joko kesäromanssi tai kesä yksin, nämä olisivat ne ainoat vaihtoehdot!!) ja yritän sanoa itselleni, että en olisi niin pinnallinen vaan tutustuisin ensin. Hmm.. Vähän haikea olo tämän takia.

 Koska "rakkaudessa" järki tai järkiajattelu ei ole koskaan suurimmassa osassa, olen minäkin miettinyt erästä. En tiedä, palaan aina eksään, jos minulle tapahtuu joku epäonninen miesjuttu. Silloin mietin sitä, miten luonnolliselta tuntui olla hänen kanssaan, alusta asti. Kaipaan sitä tunnetta enemmän kuin kaipaan häntä. Jossain sanottiin, että ihmiset ovat enemmän rakastuneita rakastumisen tunteeseen kuin kohteeseensa. Ja että näin olisi aina joka kerta. Kaipa se on niin. Mutta sitten kun on jo monta vuotta enemmän ollut vihainen ja pettynyt johonkin ihmiseen, mutta silti päätyy aina tähän ihmiseen, onko kyseessä riippuvuus, rakkaus, intohimo vai tapa? Sinälläänhän on helpompaa haikalla eksän perään kuin oikeasti tutustua uusiin ihmisiin avoimesti.

 Plääh, masentaa. Miksi masennan itseäni!

 Luvattu on paljon, rikottu on enemmän. Vierelläsi valvon, ja kauniina sut nään. Sä oot se jonka löydän aina uudelleen. Taas tässä oon ja valmis uuteen kierrokseen. Keneenköhän liittäisin nämä sanat täysin? Kaverini joskus varoitteli, etten satuttaisi itseäni eksän kanssa. Että en ihastuisi häneen ja toivoisi turhia. Noh, minä olen ollut ihastunut eksään aina, ja toivonut turhia aina. Aina näin. Mutta ei siinä mitään, paremmin yksin kuin hänen kanssaan. Ehkä annan Hyvälle miehelle tilaisuuden.

 Ei hitto, nyt itkettää. Ei pitäisi edes johtua hormoneista kun menkat ovat jo menossa ohi. Hmm.. Pakko ottaa tuota lohtujätskiä pakastimesta. Tänään kävin töissä vaa'alla ja se näytti 116,8kg. No joo, se oli rikki, mutta tuon verran minä oikeastikin tunnen painavani. Voiko henkinen kuorma lihottaa? :D Ei mutta, oikeasti ei pitäisi suurennella ongelmiaan. Kyllä minä pärjään. Pahinta mitä voisi tapahtua eksän suhteen, olisi se että, hän löytäisi jonkun lähiaikoina, tämä tyttö olisi nimeltään Siiri tai Saara ja Susanna tai jokin yhtä inhottava nimi, tyttö olisi minua lyhyempi, puolet laihempi ja tuhat kertaa kivempi. He menisivät pian kihloihin ja tyttö tulisi raskaaksi. Ja tällä välin minä olisin yksin. Noh, kuten sanoin. Jos näinkin tapahtuisi, niin pärjäisin silti. 

 Pakko rakastua piakkoin tai muuttaa pois.. Onneksi kohta pääsen täältä pois. Sitten helpottaa. Muutto on pakokeinoni tällä hetkellä. En usko, että tulen käymään täällä entisessä kaupungissa niin usein täydellisen muuton jälkeen. Sitten en näe häntä ja lopulta unohdan hänet. Hyvä.

 Nyt suihkuun, sekin helpottaa aina. Ihanaa kun vesi hyväilee kehoa ja voi vaan olla.