torstai, 3. kesäkuu 2010

Muuttoilmoitus

Blogi siirtyy uuteen osoitteeseen: http://sugarsweakness.blogspot.com/ :) 

 Ihan kiva tehdä tämän bloginkin suhteen muutoksia oman muuttonikin takia. Pidän kuitenkin tämän blogin tekstit täällä esillä, jos itse vaikka haluan joskus lukea niitä.
 

keskiviikko, 2. kesäkuu 2010

It's raining men!



 Tässä talossa on ehkä maailman rumin hissi ikinä! Hissin seinät on päällystetty ruskealla muovimatolla. Siltä materiaali ainakin näyttää. Onneksi minun ei tarvitse käyttää tätä rumaa(ja pelottavaa) hissiä muuten kuin kulkiessani vintille.



 Joka sekin vaikuttaa vain paikalta, jonne tullaan tekemään itsemurhia. Ääks, tänne minun piti jättää joitakin turhia tavararoita ja talvivaatteita, koska asunnossani ei ole tarpeeksi säilytystilaa.



 Vintin ikkunasta näkymät keskustan ylle ovat kyllä mahtavat. Ehkä tälläisten maisemien takia olisikin kivempaa asua ylimmäisessä kerroksessa maantason sijasta. Noh, joku päivä.



 Koska yritin asettautua tänne mahdollisimman pian, saada paikat tutuiksi ja oppia tuntemaan tätä kaupunkia, ensitöikseni herättyä(okei, heräsin siis kymmenen aikaan) lähdin lenkille. Ajatuksena oli suunnata läheisen uimarannan maastoon, mutta jotenkin taisin innostuksissani hölkätä paikan ohi ja päädyin katselemaan kateellisena Wisteria Lane- tyylistä asuinaluetta. Vihreitä, isoja nurmikkoja, hyvinhoidettuja taloja. Oih, minäkin haluan!

 Sen sijasta vietin äsken pari kolme tuntia läheisellä uimaranta/leikkikenttä- nurmikolla. Siellä oli muitakin ihmisiä, joten päättelin että on ihan hyväksyttävää paahtaa itseään siellä. Ja ai miten kivasti aurinko paistoi. Ihanaa oli tuntea kuinka iho alkoi lämmetä säteistä, ja ehkä myös hieman ruskettua. Itseruskettajat pitää ottaa taas kehiin! Eihän se kesäntunne tule ollenkaan, jos eniten ihmisessä häikäisee valkeat kintut valkean hellemekon sijasta!



 Jos katsoin taakseni auringonottopaikaltani, näkyi siellä tälläinen rakennus. Hassua miten enemmän tämä kaupunki vaikuttaa kaupungilta verrattua edelliseen. Olen ihan huumaantunut!



 Ja jotta muistaisin kuuman miehen maneerit, luin British Glamouria, johon oli listattu kuumia näyttelijöitä. Oma suosikkini on tietenkin Gerald Butler, joka oli vasta sijalla 22. mutta ei pidä antaa tämän huolettaa. Minulle Gerald on aina ykkönen!



 Single: Yes(Jes!), Age: 39(eli ikäeromme on siis vaivaiset 19 vuotta! Vanhin mies, jonka kanssa olen ollut on ollut minua yhdeksän vuotta vanhempi. Jos tähän lisää vielä ne surkeat kymmenen vuotta, ei voida oikeastaan puhua ikäerosta..) 

 Mutta Gerald jääköön täksi kesäksi sivummalle, koska kerrankin elämässäni muistini ei ole pettänyt minua! Kävin ystäväni luona täällä vierailulla alkutalvesta viime vuonna ja kun saavuimme baariin, tuntui että olisin astunut miestaivaaseen. Tai "eat all you can"- ravintolaan. Ja minähän söin! Siis silmilläni. Ai että mitä miesherkkuja.

 (Ja nyt kun katson ulos ikkunasta, katselen taas yhtä miesherkkua! Mistä näitä miehiä satelee!!!!)

 Noh, silloin siis sanoin ystävälleni, että NYT odotan muuttoani entistä innokkaammin. Tämä mieshehkutuspostaukseni alkaa vaikuttaa ihan pikkuisen epätoivoiselta, mutta kun on viettänyt vuoden sadan naisen ja kahden miehen kanssa baarissa, tuntuu taivaalliselta saada vaihtoehtoja. Ja vähemmän kilpailijoita. Aamulenkilläni hölkkäsin veden vierustalla olevalla polulla, kun huomasin vedessä ankkoja. Tai no siis sorsia. Minua alkoi huvittaa, koska näköjään täällä päin sorsienkin kohdalla sukupuolijakaumat ovat nurinperin. Poikasorsia oli ehkä 5-7, kun niitä vaatimattomampia tyttösorsia oli vain kaksi.

 Nyt kello lähentelee puoli viittä ja minä lähden kohta suihkuun ja valmistautumaan iltaan! Sinkkuelämää 2- elokuvan ensi-ilta on meille kuolevaisille vasta tänään ja vaikka kukaan ei sitä vaadikaan, niin ajattelin pynttäytyä valkoiseen kynähameeseeni, ehkä keltaisiin korkkareihin ja toppiin. Hiukset saavat suoristuksen ja naamani todellakin saa kerroksen meikkiä! En tiedä mistä se johtuu, mutta naamani on alkanut ilmestymään finnejä. Aivan kuin teininä.

 Ainiin, laitan tämän "ostoslistan" nyt tänne, että en unohda.

 OSTA NÄMÄ ASIAT:  

  •  Ruskeaa nahkaa oleva laukku(käyttölaukku) sekä samantapainen valkoisena
  • Valkoinen kesämekko, esim. Nellyllä voisi olla yksi..
  • Siniset farkut eli sellaiset tumman siniset, skinny farkut(tregginsit käy tietty myös!)
  • Kevät/kesätakki(koska minulla ei oikeasti ole takkia! No joo, ostin tuollaisen trenssin mutta se onkin sittenkin hölmön värinen)
  • Ne ihanat SOKOKSELLA myynnissä olevat valkeat kumpparit! HALUAN!

 Nämä vielä, niin olisin hyvin onnellinen. Ainakin pienen hetken. :) 

maanantai, 31. toukokuu 2010

Uusi Koti



Tässä hieman esimakua uteliaille kavereilleni.. Uusi koti unelmakaupungissani. Tai no, tämän hetkisessä unelmakaupungissa. Asunto on maantasossa ja valitettavasti mopopojat ovat ottaneet ikkunani edustan parkkipaikakseen. En vielä aina muista sulkea kaihtimia, joten heillä oli aika pitkään suora näköyhteys minuun ennen kuin rämpsäisin kaihtimet kiinni. Hyviä puolia maantasossa on muuton helppous: eilen kun vesisateessa teimme muuttoa, oli helpottavaa kun sai kannettua tavarat sisälle suht' nopeasti.



 Ensimmäinen yö meni patjalla lattialla. Vaikka isä yrittikin peitellä muuttokuorman peräkärryyn hyvin, oli sänkyni runko-osa kastunut osittain, joten se sai kuivua yön yli. Aamulla kuitenkin pystyin jo kasaamaan sängyn ja petaamaan siihen ihanan vaaleat lakanani. Tuli heti kotoisampi olo!



 Sänkyä vastapäätä on siis ikkuna, ja ikkunan eteen tulee vielä tv-taso. Sohvaa emme sittenkään ottaneet tänne, koska se ei vaan yksinkertaisesti olisi mahtunut. Muuttokuorma on levittäytynyt tällekin puolelle, ja mitenkäs muutenkaan...



..kun tavaraa on näin paljon! Huh, onneks kuvan ottamisen jälkeen olen purkanut useimmat laatikot, mutta nyt pitää enää raahata ne lähimpään roskiin. Enää pitää löytää se roskakatos.



 Sain myös viikattua vaatteet vaatekaappiin. Nyyh miten pieni se on tilavuudeltaan verrattuna entiseen vaatehuoneeseeni! 



 Kesämekot sijoitin toiselle puolelle ja toisella identtiselle puolelle ne vähän talvisemmat ja juhlavammat mekkoset.



 Kun olin saanut purettua tavaroita aamulla jonkin verran, suunnistin keskustaan(asun kyllä siis itsekin keskustassa) aamiaiselle. Sepäs olikin aluksi hieman vaikeaa. En löytänyt Arnoldsia, jota alunperin lähdin etsimään, vaan sen sijaan kävin nauttimassa kanaleivän macaron-keksin ja(olen aina miettinyt miltä ne maistuvat!) Smoothien kanssa. Leipä oli hyvä, mutta smoothie jäi juomatta(puolet siis), koska se oli niin täyttävä!
 Ainiin, tässä kaupungissa on hauskaa, että melkein joka paikassa on pieniä puistoja! Minunkin kotini vieressä on puisto, sitten samalla kadulla lähikaupan vieressä on puisto(josta kuva on otettu) ja ne ovat melkein luonnontilassa. Heh, luonto usein on luonnontilassa, mutta siis miten usein kaupungissa törmää voikukkiin? 



 Ainiin, aamiaisen jälkeen sattumalta törmäsin H&M:ään, joten kävin sisällä katselemassa miten paljon se eroaa entisen kaupunkini valikoimasta. Noh, tulipa sitten ostettua kaksi perusvaatetta kesäksi: musta toppi, koska minulla on jokin outo hinku kasvattaa valkoisten t-paitojen/toppien valikoimaani, sekä samaisten mustalla värillä. Perusvaatteet ovat in! En koskaan sano 'in', mutta nyt sanon. Lisäksi ostin valkoisen mekon. Minulla on samainen mekko jo samanvärisenä, mutta ostin nyt sen yhtä kokoa isompana, koska se tuppaa kutistumaan pesussa.



 Rentouttava shoppailupäiväni ei kuitenkaan saanut pitkään jatkua, vaan minun piti lähteä ajamaan takaisin ex-kaupunkiini tekemään entiseen asuntoon loppusiivousta äitini kanssa. Olisiko voinut kiinnostaa vähempää! Mutta oli kiva ajella kun näytti niin ihanan kesäiseltä! Ajoin suurimman osan matkasta kattoluukku auki ja kuuntelin radiota kovalla. Stereo Love, Sato tai paisto(vai Satoi ja paisto?), Mä tarjoon, Break Your Heart.. Kaikki lempibiisini tulivat! 



 Kahdeksaakymppiä..



 Alkukesä on niin kaunis kun värit ovat kaikkialla niin kirkkaat. Tätäkään kuvaa ei ole yhtään muokattu! Olisipa kesä aina! 

 Täytyy kyllä myöntää, että olen vähän hukassa täällä. Olen maailman huonoin suunnistaja, omaan maailman huonoimman muistin, jos yhtään ja keskityn välillä ihan epäolennaiseen. Noh, kun ajelin takaisin tänne uuteen kotiin, käännyin jossain vaiheessa liian aikaisin ja sen sijaan että olisin tullut suorinta reittiä tänne, tulinkin jotain hiton maisemareittiä! Kello lähenteli jo kahdeksaa kun minun piti ajella kuuttakymppiä pikku tiellä, jonne olin kääntynyt moottoritieltä. Kun lopulta pääsin keskustaan, minullla ei ollut mitään hajua missä kotikatuni on. Niimpä seikkailin hetken, pysähdyin eräisiin liikennevaloihin suunnitelmana kääntyä vasemmalle. Viereeni pysähtyi myös pari autoa ja valo vaihtui. Noh, minä kurvasin hyvällä vauhdilla vasemmalla- ja suoraan vastaantulijoiden kaistalle. Viereiset autot varmaan ajattelivat, että onkohan tuokin saanut ajokortin eilen. Joten äkkiä jarrutus, auton pyöräytys ympäri ja oikealla kaistalle paluu. Onneksi liikennettä ei ollut juuri yhtään.

 Jotta elämä ei olisi liian helppoa, tunnen myös jonkun asteista koti-ikävää. Tätähän minä olen halunnut jo pitkään! Olen puhunut tästä kaupungista, muutosta ja uusista opiskeluista jo vuoden! Silti olo on vähän surkea. Oloni varmasti helpottuu kunhan saan tästä kodista omannäköiseni, mutta nyt tuntuu liian raskaalta aloittaa kaikkea ihan alusta. Äh, ehkä tämä johtuu muuttoväsymyksestä. Ja jos pääsisin lääkärin juttusille tämän kuun aikana(pitää miettiä mitä tehdä tälle puoli vuotta kestäneelle suruololle), niin ehkä se tästä! :) 

perjantai, 28. toukokuu 2010

Kuvapostaus

Pientä päivitystä laihdutus/kiinteytysprojektiini. Olen keksinyt nopean tavan laihduttaa! Resepti on yksinkertainen: vähän sydänsuruja, paljon muuttoa, ripaus rahanpuutetta ja tuloksena on kiinteämpi ja litteämpi maha! Edes siskoltani lainassa ollut Abtronic-vyö ei saanut aikaan samanlaisia tuloksia. En muista olenko kirjoittanut siitä tänne, miten yhden illan ajaksi lainasin siskoni "vatsalihasvyötä" ja suositusten vastaisesti käytinkin sitä puolitoista tuntia putkeen eri ohjelmilla ensikertalaisen 10 minuutin sijasta. Noh, olin aivan varma että en varmaan pääse edes sängystä ylös seuraavana aamuna, mutta jouduin yllättymään kun en tuntenutkaan minkäänlaisia kipuja vatsan kohdalla. Ehkä minulla ei sitten ole vatsalihaksia.. Who knows. Tämä on siis viimeisin kuva masustani: 



Olen kylläkin polvillani, koska peili on muuton takia alempana, mutta eipä tuo asento suuremmin vaikuta lopputulokseen. Tästä kuvasta huomaa myös notkoselkäni. Selän kaareni takia on entistäkin tärkeämpää, minulle, että saan mahamakkarat minimiin, koska selkä tuo mahan entistä edemmäs.

 Ehkä voisi vielä laittaa kuvan uusimmista ostoksistani. Olen kyllä ostellut viime aikoina vaikka mitä, mutta en ole laiskuuksissani  jaksanut ottaa/laittaa kuvia.



 Neulepaita 4€ kirppikseltä ja hiusklipsi 4,95€ H&M. Otin klipsistä useammankin kuvan, mutta jotenkin en huomannut että se oli jokaisessa kuvassa väärin päin! ;D 



Iikalle pieni lahja uuteen kotiin. Jotta sille ei tulisi heti koti-ikävä saa kultarakas uuden kodin sisustukseen sopivia hiiriä. Vaikka en kyllä sisustakaan näillä kuoseilla tai väreillä, niin sopivat ne paremmin sisustukseeni kuin kaupassa tarjolla olleet hilebilehiiret!



Järkevä ostokseni, johon olen hyvin tyytyväinen! Tälläistä pesukassia(painotus sanalla 'kassi') olen etsinyt jo pitkän aikaa! Tämä varsinkin on ihana, kun siihen voi lajitella vaatteet värin mukaan. Vaatteet kaiketi pitää pestä värin mukaan..? Äää en minä osaa pestä pyykkiä! Mutta uudessa kodissa pitää minunkin alkaa hoitaa se. nyyh.



 Kisun näen seuraavan kerran uudessa kodissa. Eilen vein sen "mummolaan" maalaislomalle. Ehkä sitäkin hieman jo stressasi asua laatikoiden keskellä. :) 

perjantai, 28. toukokuu 2010

Muutto lähenee!

Olipas epätoivoista tekstiä nuo pari viimeisintä kirjoitustani tänne. Viikonloppu lähestyy ja olen jo aika toipunut viime viikonlopun tapahtumista. Ainahan se menee näin. Viikonloppuisin tapahtuu aina jotain sydäntä sykähdyttävää ja siitä toipuessa menee ainakin sunnuntai. Olen lapsesta asti inhonnut sunnuntaita. Kotona asuessani sunnuntait tai siis anteeksi "pyhät" tarkoittivat sitä, että kuuntelimme radion kautta jumalanpalvelusta ellei sitten meidän pitänyt mennä yhdessä perheenä kirkkoon. Suuri jumalavastaisuuteni, tai no ei jumala, vaan kristinuskovastaisuuteni johtuu siitä, että minulle on tuputettu sitä lapsesta asti. Olenkin päättänyt, että jos joskus saan lapsia haluan opettaa heille tietoisuutta kaikista uskonnoista, eri kulttuureista ja ajatusta, että ei ole väärin ajatella toisella tavalla kuin vanhempansa. Jos lapseni tuntee uskon omakseen, niin olkoonsa sitten niin.

 Hieman taas jouduin sivuraiteille.. Oih, vähän ihana tämä Sinkkuelämää 2- soundtrack! Olen yrittänyt viimeiseen asti vältellä kaikkea elokuvaan liittyvää, koska haluan yllättyä kunnolla, mutta ei kai se haittaa jos vähän kuuntelen elokuvassa kuuluvaa musiikkia. Ihan vähän vaan.

 Parantaakseni oloani olen pakannut raivoisasti. Oikeasti, pakkasin tämän asunnon loput tavarat kahdessa päivässä! Tätä ennen olin siis pakannut kolme laatikollista DVD:itä, kirjoja ja CD:itä. Huih, mihinkähän ajattelin sijoittaa kaikki tavarani uudessa asunnossani!? Neliöitä on kahdeksan vähemmän. Myöskään uudessa asunnossa ei ole vaatehuonetta, joka on ehkä järkevin idea ikinä! Sen sijasta saan kolme vaatekaappia, mutta jos sijoitan kenkäni ja vaatteeni niihin, mihin sijoitan kaikki kirjani? Hmm.. Olisi ehkä pitänyt miettiä paremmin tämäkin asia.

 Nyt pitää enää hoitaa soitti entiselle vuokraisännälle ja siinä se! Olen valmis muuttamaan! Kahden päivän päästä(sunnuntaina) olen jo parinsadan kilometrin päässä täältä. Ihanaa!